Mestarit Wallsport Areenassa12.02.2010Seinäjoen Jalkapallokerhon harjoitusottelut saavat lauantaina jatkoa Wallsport Areenassa Komia-turnauksen ottelulla hallitsevaa Suomen Mestaria, Helsingin Jalkapalloklubia, vastaan.
A-maajoukkuettakin valmentaneen
Antti Muurisen suojatit ovat pelanneet jo koko joukon otteluita osallistuttuaan Moskovassa järjestettyyn Baltian ja entisen Neuvostoliiton alueen mestareiden 16 joukkueen turnaukseen, jossa joukkue pelasi vallan mainiosti päästen lohkostaan jatkoon. Ainoan tappionsa sini-valkoiset kärsivät Venäjän mestarille Rubin Kazanille lukemin 2-1.
Sen jälkeen joukkue on pelannut myös kaksi liigacupin ottelua. Ensin kaatui IFK Mariehamn 2-0 ja sen jälkeen joukkue pelasi varsin värikkäässä kamppailussa 3-3 -tasapelin FC Hongan kanssa. Lisäksi ryhmä kävi Lahti Cupissa häviten siellä välierän Tampere Unitedille rankkareilla. Joukkueella on siis alla jo yhdeksän ottelua.
Samaan aikaan
Tomi Kärkkäisen valmentama Kerho on pelannut vasta kahdesti. Ensin tuli kyytiä toiselta liigajoukkueelta, Vaasan Palloseuralta, varsin nuorekkaalla ryhmällä numeroin 5-0, mutta Pietarsaaressa oman tason vastustaja, JBK, oli vastaanottavana osapuolena numeroin 2-0. Tuossa ottelussa maalit syntyivät jeppisläisen sohittua pelivälineen omiin ja
Tiitus Lehtisen pistettyä pallon pilkulta sisään
Mikael Muurimäen hankittua joukkueelleen rankkarin.
Lauantaina paluumuuttajat
Ville Ylinen, Mikko Ylihärsilä ja
Petri Tuomela päässevät esiintymään ensimmäistä kertaa kotiyleisölleen siinä missä viime kaudella Ykkösen FC Hämeenlinnaa edustanut
Miikka Tuovila saa tuntumaa pohjalaiseen elämänmenoon ensimmäistä kertaa.
Kerholle testi on ehkä kovin mahdollinen tällä kaudella, sillä mestareiden kohtaaminen on erittäin harvinaista namia näillä lakeuksilla. Harjoitusotteluohjelma ei ole tarjonnut tällä kaudella Kerholle helppoja otteluita, eikä jatko juuri sen helpompi tule olemaan, vaikka näillä näkymin loput vastustajat Kakkosta pelaavatkin.
Klubilta ovat valitettavasti sivussa sen runkopelaajiin kuuluvat
Aki Riihilahti, Janne Saarinen ja
Jarno Parikka, sekä FC Honkaa vastaan ikävästi polvensa loukannut
Mathias Lindström.
HJK:lle talvikauden kansainväliset ottelut ovat olennainen osa valmistautumista kesällä pelattaviin Mestarien liigan karsintoihin. Klubihan on edelleen ainoa suomalaisjoukkue, joka on edennyt Mestarien liigassa lohkovaiheeseen.
Komia-turnaus puolestaan on saanut helsinkiläisetkin ihastelemaan tekemisen meininkiä Etelä-Pohjanmaalla. Ensin pelaajan ja nyttemmin joukkueenjohtajana vaikuttava
Markku "Peltsi" Peltoniemi oli todella innoissaan tällaisesta tapahtumasta.
- Onhan tämä melkoinen juttu suomalaiselle futikselle ja osoittaa sen, että siellä on uskallusta ja rohkeutta, kun tällainen juttu järjestetään ison markkinoinnin ja järjestelyjen vauhdittamana, kehui paljon nähnyt "Peltsi".
Ottelu Seinäjoen Jalkapallokerhon ja HJK:n välillä alkaa lauantaina klo 14.00 Wallsport Areenassa ja sen jälkeen on mahdollisuus seurata, miten Wall-Akatemia ottaa mittaa Tampere Unitedin Akatemiasta.
Takaisin uutisiin